HiQ parantaa joukkoliikenteen esteettömyyttä

Uuden ResLedaren-mobiilipalvelun avulla kognitiivisista häiriöistä, kuten autismista tai ADHD-oireista kärsivät henkilöt voivat helpommin ja turvallisemmin hyödyntää julkisen liikenteen palveluja Tukholmassa.

HiQ vastasi kehitysprojektista kokonaisuudessaan.

ResLedaren-palvelu auttaa käyttäjiä suunnittelemaan julkisen liikenteen reittejä ja matkustamaan niillä turvallisesti. Palvelua voivat käyttää kaikki, mutta se on suunniteltu erityisesti kognitiivisista käyttäytymishäiriöistä kärsivien tarpeita huomioiden. Tähän ryhmään kuuluvilla on usein haasteita lyhytaikaisen muistin, ajanhahmotuksen, suuntavaiston ja ongelmanratkaisun kanssa.

“ResLedaren täydentää henkilön omia toiminnallisia valmiuksia ja ohjaa heidät turvallisesti määränpäähän. Kyky liikkua paikasta toiseen mahdollistaa aktiivisen osallistumisen yhteiskuntaan. Olemme ylpeitä voidessamme auttaa yhä useampia ihmisiä tuntemaan olonsa varmemmaksi julkisen liikenteen käytön suhteen,” sanoo HiQ:n Magnus Gudéhn.

ResLedaren kertoo käyttäjälle milloin on aika lähteä kotoa ja muistuttaa matkalla tarvittavista esineistä, kuten puhelin tai matkalippu. Matkan aikana sovellus ilmaisee milloin on painettava pysähtymismerkkiä ja poistuttava kulkuvälineestä tai vaihdettava reittiä. Käyttäjää tuetaan koko matkan ajan aina määränpäähän saapumiseen asti.

“Alkuvuodesta HiQ kehitti Ruotsin Posti- ja viestintäviranomaiselle ratkaisun, joka mahdollistaa kuurosokeille pääsyn Facebook-palveluun. Tämäkin palvelu on esimerkki siitä, kuinka ihmisten elämää voidaan helpottaa ja yhteiskunnasta rakentaa avoimempaa kaikille, myös toimintarajoitteisille ja erityistä tukea kaipaaville. Olemme aina olleet kiinnostuneita ihmisten elämänlaadun parantamisesta ja tämä motivaatio vahvistuu entisestään,” sanoo HiQ-konsernin johtaja Lars Stugemo.

ResLedare-palvelun tulevat versiot mahdollistavat ennalta ohjelmoitujen reittien lähettämisen ja niiden seuraamisen reaaliajassa. Esimerkiksi vanhemmat voivat lähettää matkasuunnitelmia lapsilleen. ResLedaren on saatavilla Android-laitteille ja se tullaan julkaisemaan lähiaikoina myös App Storessa.

ResLedaren on kehitetty Travelhack-innovaatiokilpailun idean pohjalta. Kilpailussa HiQ:n Joel Holmberg oli mukana voittajatiimissä. HiQ:n lisäksi projektissa ovat mukana Autismpedagogik, Samtrafiken, SL, Viktoria Swedish ICT ja Vinnova.


Lars Stugemo

Ota yhteyttä

Lars Stugemo
President and CEO
HiQ International
+46 8 588 90 000
Magnus Gudéhn

Ota yhteyttä

Magnus Gudéhn
HiQ International
+46 70 420 00 82
Erik Ridman

Ota yhteyttä

Erik Ridman
Head of Communications
HiQ
+46 70-420 00 01
+46 8-588 90 000

Ingelsta Kalkon chooses HiQ to integrate APSIS One marketing platform

When turkey producer Ingelsta Kalkon chose the marketing platform APSIS One to automate its digital communication, HiQ was the natural choice to integrate the platform. HiQ will develop and administrate the APSIS One integrations using its own Frends integration platform.
“This is a very exciting collaboration in which APSIS and HiQ tie their offers together to create a simple yet valuable solution for our mutual client Ingelsta Kalkon,” says Peter Sognefur, Sales Manager at HiQ Skåne.

Lue lisää

HiQ a winner in Public Health Agency of Sweden’s procurement of IT consulting

HiQ is one of the winners in the Public Health Agency’s procurement of IT consulting services and has signed a framework agreement for a one-year collaboration with the possibility of extension. 

“Winning this contract is really great and it’s extra gratifying that our expertise in digitalisation will be of use to such a central authority as the Public Health Agency. We have all become aware of the crucial work they do and we look forward to helping them continue to progress and improve things for the population,” says Sven Ivar Mørch, CEO and President of HiQ.

Lue lisää

Sven Ivar Mørch new CEO and President of HiQ

HiQ International today announces that Sven Ivar Mørch will be the new Chief Executive Officer and President of HiQ. Sven Ivar Mørch will from 1 December replace Lars Stugemo who leaves the position after 25 successful years in the company, the last 20 of them as its CEO and President.

“It’s really exciting to be a part of HiQ and I have since long been deeply impressed by the company’s competence and culture. In short – we are the rock stars of the Nordic consultancy market, and I’m honored having been given the opportunity to take over as CEO and to lead HiQ in the next stage of the company”, says Sven Ivar Mørch.

Lue lisää