HiQ:LLE PUITESOPIMUS RUOTSIN RANNIKKOVARTIOSTON KANSSA

HiQ on allekirjoittanut Ruotsin rannikkovartioston kanssa nelivuotisen puitesopimuksen. Sopimuksen myötä HiQ ottaa vastuun rannikkovartioston IT-palveluista kokonaisuudessaan – projektinjohdosta aina kehitykseen ja testaukseen.

Sopimus pitää sisällään kahden vuoden jatko-option.

Sjöbasis on koordinointijärjestelmä, joka kokoaa, muokkaa ja kehittää oleellista merta koskevaa tietoa sekä tarjoaa tietoja viranomaisten käyttöön. Näin vältetään saman työn tekemisestä aiheituvia turhia kustannuksia. Sjöbasis koordinoi tehokkaasti merivalvonnan informaatio- ja tiedotustoimintaa.

- HiQ on toiminut Karlskronassa vuodesta 2004, ja olemme kahdeksan vuoden aikana vakiinnuttaneet kompetenssimme ja erikoisosaamisalueemme. Siitä oli tietenkin apua tämän hankkeen yhteydessä. Alueella on monia mielenkiintoisia asiakkaita. HiQ:lle toimeksianto merkitsee sitä, että voimme hyödyntää osaamistamme toiminnan ohjauksessa. Odotamme pääsevämme yksinkertaistamaan ja tehostamaan rannikkovartioston toimintaa entisestään, sanoo HiQ:n Karlskronan toimitusjohtaja Klas Nyström.

Ruotsin rannikkovartiosto vastaa merialueiden vartioinnista ja pelastuspalvelusta merellä. Se toimii koko Ruotsin rannikolla vuoden ja vuorokauden ympäri tehtävinään pelastaminen, auttaminen, valvonta ja rikosten ehkäiseminen.

- HiQ:n toiminta on jo pitkään kasvanut tasaisesti Karlskronassa, ja on ilahduttavaa, että saamme rannikkovartioston kaltaisia uusia asiakkaita. Olemme todella ylpeitä siitä, että rannikkovartiosto luottaa meihin, sanoo HiQ:n toimitusjohtaja, konsernijohtaja Lars Stugemo.


Lars Stugemo
Lars Stugemo President and CEO HiQ International +46 8 588 90 000
Klas Nyström
Klas Nyström Managing Director HiQ Karlskrona +46 76 880 08 00
Erik Ridman
Erik Ridman Head of Communications HiQ +46 70-750 80 60 +46 8-588 90 000

Hei!

Close